Intialaisen arkkitehtitoimisto Studio Mumbain projekteissa keskeistä on vesi, maisema ja energia. Toimiston perustaja Bijoy Janille arkkitehtuuria tärkeämpää on se, mitä rakennukset ilmentävät. Artikkeli julkaistu aiemmin Arkkitehtiuutisissa 2/2022.
Intialaisen arkkitehtitoimisto Studio Mumbain töissä arkkitehtuuri, käsityötaito ja paikalliset olosuhteet punoutuvat yhteen. Tämän toimintatavan mahdollistaa monialainen tiimi, johon kuuluu arkkitehteja, insinöörejä, käsityöläisiä ja rakennusmestareita ympäri maailmaa.
Toimiston vetäjä ja vuoden 2020 Alvar Aalto- mitalisti Bijoy Jain (s.1965) on opiskellut Washingtonissa ja työskennellyt sekä Los Angelesissa että Lontoossa ennen kuin palasi Intiaan perustaen oman studionsa vuonna 1995.
Jain esitteli studionsa toimintatapoja ja töitä, helmikuussa Arkkitehtuurimuseon ja Aalto-yliopiston Architecture Speaks! – luentosarjassa.
Perustana painovoima
Sivilisaatio rakentuu veden virtauksen varaan ja niin tekevät myös Studio Mumbain projektit. Ne pohjautuvat veden läsnäoloon, poissaoloon tai sen etsintään.
Bijoy Jain näyttää kuvaa trooppisesta puutarhasta ja kaivosta, joka edustaa veden liikettä ylös ja alas. Kaivon kivet on etsitty tontilta ja ne on ladottu uuteen kahdeksankulmaiseen järjestykseen.
Kivet painuvat kaivettuun maahan ja maa nostetaan pintaan. Maan tilalle nousee vesi, joka palautuu käytön jälkeen takaisin maahan. Kaivosta kasvaa symboli elämän kiertokulusta.
Painovoiman hyödyntäminen on Jain työskentelyn perusperiaate. Maailma muuttuu, mutta sen lait säilyvät. Rakennukset rakentuvat materiaalista ja hajoavat aikanaan taas osiin. Jokaisen eleen tulee mahdollistaa uusi teko. Kaupunkeja rakennetaan kaupunkien päälle.
”Rooma on rakentunut Rooman päälle,” sanoo Jain.
Tilaohjelma ei ole Jainille merkityksellinen, vaan se miten monin tavoin ihmiset voivat käyttää tiloja ajan jatkumossa. Kaivon ympärille rakentuvat huoneet voivat olla paikkoja taiteelle, opiskelulle tai työnteolle. Tilat muokkautuvat paikkaan, ihmisiin ja aikaan. Janille on tärkeää pystyä luomaan vaikutelma, että suunnitelma kestää aikaa, muovautuu tarpeisiin ja että sen päälle voidaan rakentaa jotain uutta.
Projektit eivät ole ikuisia, eikä valmis lopputulos ole päämäärä. Janille riittää tilan rajaaminen ja asuttaminen sekä läsnä olevan hetken esittämien.
”Minulle projekti on valmis jo tässä”, hän sanoo ja pysäyttää kuvaesityksen kaivon ja ympärille rakentuviin talon perustuksiin.
Jainin työnsä keskeinen ominaisuus on kyky havainnoida ja tunnistaa toisen ihmisen tilanne ja ymmärtää, mitä tarvitaan. Sama pätee suunniteltavaan tonttiin. Hän haluaa ymmärtää, mitä liikettä siellä halutaan aikaansaada. Keskeistä on tunnistaa, että suunnittelijoina teemme muutoksen paikkaan, vaikutamme siihen ja otamme siitä vastuun.
Veden, ilman ja valon arkkitehtuuria
Bijoy Jain töiden keskiössä on löytää suunniteltavasta kohteesta ja paikasta jotain sille ominaista, joka kantaa koko suunnitelman läpi. Hän näkee suunnittelemansa tilat ennemminkin osana maisemaa, jonka läpi vesi, ilma ja ilmapiiri virtaavat.
”Rakennus on topografia. Rakennus on maisema.” Jain toistaa painokkaasti.
Studio Mumbain arkkitehtuurin kolme keskeistä elementtiä ovat: vesi, ilma ja valo. Jain ajattelee ihmisen olevan samoista ainesosista muodostuva energiakenttä ja ihmiskeho tarvitsee näiden elementtien läsnäoloa jokapäiväisessä elämässä. Jainille rakentamisessa on kyse siitä, kuinka lähelle ihmiskehoa asuttamamme asiat pystytään mukauttamaan. Ihmisen lailla arkkitehtuurilla tulee olla kyky hengittää.
Suunnittelua ei ohjaa niinkään pyrkimys ekologisten materiaalien valintaan, vaan ajatus energian varaamisesta ja säilyttämisestä. Materiaalivalintoihin sisältyy myös aiemmin mainittu ajatus muovautumisesta. Ne hajoavat ja purkautuvat osiin, jotka voivat saada uuden muodon. Suurten luonnonelementtien lisäksi rakennuksissa korostuu muun muassa hiekan, kiven, maa-aineksen, kalkin sekä paikallisen puun ja kasvillisuuden käyttö.
Materiaalien käytön ja käsityötaidon ymmärryksen Jain on oppinut palattuaan Intiaan ja työskennellessä rakennustaitoisten käsityöläisten kanssa. Hänestä niin arkkitehti kuin puuseppä ovat molemmat työläisiä, joiden työpanos on yhtä merkittävä.
Jainista kaikki ihmisen toiminta pohjautuu materiaalisuuteen, oli se sitten luonnonmateriaaleista tai keinotekoisista aineksisista. Hänelle itselleen tärkeintä on pohtia, millaisen latauksen hän aikaansaa materiaalien energiakentässä. Ratkaisevaa on kunkin oma toiminta ja sen tunnistaminen.
Kohti myötävärähtelyä
Jain ei välitä tyylillisistä ja periaatteellisista luokitteluista, vaan näkee työskentelevän fiktion ja realismin välimaastossa. Keskittymällä arkkitehtuurin lisäksi käsityötaitoon ja taiteisiin, hän ei rajaa itseään modernin arkkitehdin kapeaan muotokuvaan. Laaja-alaisuus mahdollistaa hänelle tarttumapinnan arkkitehtuurin ydinolemukseen. Tilojen tulee latautua energialla, joka välittyy kosketuksen kautta. Eri menetelmät ja luova ilmaisu ovat Jainille keinoja tämä energiakentän tavoittamiseen.
Intilaista arkkitehtia kiinnostaa sisäinen motivaatio. Mistä toiminta ja rakennukset kumpuavat? Resonoiko tila hänelle? Jain haluaa kokea omakohtaisesti paikan latautuneisuuden ja läsnä olevuuden ajassa. Suunnittelutöissään hän työskentelee kohti sisäistä resonanssiaan, myötävärähtelyään.
Loppujen lopuksi arkkitehtuuri on Bijoy Jainille merkityksetöntä. Tärkeintä on mitä, rakennukset ilmentävät ja ruumiillistavat. Ne ovat käden ja silmän eleitä. Keho, mieli ja sydän kytkeytyvät yhteen.
Jain päättää meditatiivisen luentonsa avoimeen kysymykseen: ”Mikä on sydämen vahvuus?”
Kysymykseen kätkeytyy kysymys – Mistä sinä välitä? Mistä minä välitän? Jainille kokonaisvaltainen hyvinvointi on tärkeää, ja se mikä edistää hyvinvointia värähtelee sydämessä kuun ja auringon alla.
Comentarios