Artikkeli hoivan arkkitehtuurista. Millainen on parantava tila? Mitä historia tarjoaa nykyiseen sairaalasuunnitteluun, ja kuinka voimme tulevaisuudessa pyrkiä inhimillisempään ja kokemuksellisempaan hoiva-arkkitehtuuriin? Artikkeli julkaistu ensimmäisen kerran Arkkitehtilehdessä 4/2021.
Kulunut kevät on ollut käpertymistä omaan mieleen sekä asuntoa rajaaviin seiniin. Istuinluihin on painautunut tatuoinnin tavoin jäljet etätyöergonomian yrityksistä. Olisin mielelläni levähtänyt nojatuoli 41:ssä, jonka selkärangan lailla aaltoileva rakenne on suunniteltu helpottamaan hengitystä. Taivutettu vanerituoli syntyi osana Paimion parantolan kokonaissuunnitelmaa, jonka Alvar ja Aino Aalto saivat työstettäväkseen voitettuaan suunnittelukilpailun vuonna 1929. Parantava instrumentti kantoi perustuksista tuolinjalkoihin. Aallon resepti ”valoa, aurinkoa ja ilmaa” käsitti niin Paimion tuberkuloosiparantolan arkkitehtuurin kuin sairauden kukistamisen.
Uudella vuosikymmenellä teesi on jälleen ajankohtainen. Vaalimme hygieniaa sekä raikasta sisä- ja ulkoilmaa. Teknisten sairaalakoneistojen keskellä kaipaan kuitenkin vanhojen sairaalarakennusten valoa ja tilallisuutta. Tilassa on aina läsnä ihminen muistoineen ja odotuksineen. Huulilleni nousee kysymyksiä: Millainen on parantava tila? Mitä historia tarjoaa nykyiseen sairaalasuunnitteluun, ja kuinka voimme tulevaisuudessa pyrkiä inhimillisempään ja kokemuksellisempaan hoiva-arkkitehtuuriin?
Napanuora
Kymmenvuotiaana kävin Paimiossa usein. Muistan aurinkona loistavan keltaisen lattian, avonaisin käsivarsin vastaanottavan sisäänkäyntipihan ja sen verenpunaiset tulppaanit. Tämän jälkeen mieleen palaa käytävä ja ovi, jonka takana oli isoäitini syövän riuduttama keho ja avonaisesta ikkunasta mäntymetsään haihtunut viimeinen hengenveto. Vaikka jäljelle jäi kaipuu, tunsin jo pienenä arkkitehtuurin voiman.
Vuonna 1933 valmistunut Paimion tuberkuloosiparantola, joka 60-luvun jälkeen toimi sairaalana, suunniteltiin funktionaalisten periaatteiden mukaan päämääränään potilaan parantuminen. Rakennusmassat yhdistettiin vapaasti suorakulmaisesta koordinaatistosta poiketen, tontin maastonmuodot ja ilmansuunnat huomioiden. Tuberkuloosi tarttuu bakteerien välityksellä, joten oli tärkeää saada kaikki tilat tuuletettua ja pinnat pyyhittyä. Suunnittelun potilaslähtöisyys heijastui liikenneratkaisuihin, huoneiden sijoitteluun sekä sisustukseen. Eri toiminnot sijoitettiin omiin siipiinsä, jotta potilaat saivat nauttia auringonvalosta pitkin päivää. Sairastuneet viettivät pitkiä aikoja vuoteessa, joten huoneen ikkunoiden, tuuletuksen, kalusteiden ja värityksen muodostamalla kokonaisuudella Aallot halusivat luoda potilaille rauhan ja levon. Parantolan erityisen värimaailman Aallot suunnittelivat yhdessä koristemaalari Eino Kaurian kanssa.
Paimion parantolan vaikutukset ovat kantaneet omaisten muistoihin, olohuoneiden sisustuksiin ja turistien kuvaruuduille. Tilat tyhjenivät erikoissairaanhoidosta 2010-luvulla, mutta turistivirta jatkuu. Rakennus on säätiöity arkkitehtuurin sekä kulttuurihistorian suojelemiseksi. Yhdessä Viipurin kirjaston kanssa parantola nosti Aallot kansainväliseen valokeilaan, minkä jälkeen suomalainen arkkitehtuuri ei ole ollut enää vain vaikutteiden vastaanottaja. Paimion parantola on kohonnut suomalaiseksi monumentiksi ja sairaalarakentamisen esikuvaksi.
Perimä
Mielessä soi julkisivun mustavalkoinen ikkunanauhojen rytmi, ylimpien kerrosten auditoriot sekä syvyyttä lisäävät parvekevyöhykkeet. Nykyisin tiedän ulkovaipan olevan proosallisesti sandwich-elementtiä, umpipintana pystyuritettua valkobetonia, ja ikkunanauhojen väliosien kupariohutlevyä. Sisääntulopihassa haisee pakokaasu ja tupakka. Olen vieraillut Turun keskussairaalassa usein ja tavannut sisareni ensi kertaa sen seinien suojassa, mutta sisällä vallitsee muistini harmaus. Tilat eivät rakennu mieleeni, vaikka orientoituvuuteen on panostettu värikkäin keraamisin laatoin, ja valoa syvään kaksikäytäväiseen runkoon on tuotu pyörein kattoikkunoin.
Hyvinvointiarkkitehtuurin äitinä voidaan pitää Kreikkaa, sillä kreikkalaiset askelepionit, parantavat temppelit, edustavat vanhimpia tunnettuja kokonaisvaltaisen hoidon ympäristöjä. Salutogeneesin periaatteiden mukaisesti ihminen nähtiin fyysisenä ja henkisenä kokonaisuutena: keskeisessä asemassa olivat päivänvalo, näköalat, luonto, vesi ja avoin tila, joilla tuettiin hyvinvointia. Kun tietoisuus hygieniasta sekä sisäisen liikenteen järjestelyistä levisi 1800-luvulla, vallitsevaksi rakennustyypiksi kehittyi joustava, erillisten rakennusten paviljonkisairaala, jossa valo ja raikas ilma virtasivat runsaiden puutarhojen reunustamille osastoille. Niiden urbaanit kokonaisuudet sijaitsivat kaupunkien laitamilla luoden pohjan kuntoutumista ja terveyshoitoja tarjoaville hyvinvointikeskuksille.
Tuberkuloosin synnyttämä rakennusaalto 1920–40-luvulla siirsi tiukkaan hygieniaan uskovat sairaalat kaupungeista maisematonteille. Suomessa aikakaudesta ovat jääneet elämään paitsi sairaaloiden vieroittaminen kaupunkirakenteesta myös Paimion parantolan funktionaaliset periaatteet sekä arkkitehtien, insinöörien ja lääkäreiden yhteistyö. Toisen maailmansodan jälkeinen kehitys käynnisti modulaarisuuteen nojautuvat rakennustalkoot, joiden ensiaskeleet Suomessa otti vuonna 1955 Martta ja Ragnar Ypyän Turun keskussairaalan suunnittelukilpailun voittoehdotus: sairaala tuotiin takaisin kaupunkirakenteeseen.
Vaikka moderni hoiva-arkkitehtuuri ei aina vastaa tilallisuuden kaikuihin, sairaaloilla ja terveyskeskuksilla on ollut merkittävä rooli hyvinvointipolitiikan kehittämisessä. Modernismi voidaan nähdä ilmiönä, jonka avulla Suomesta rakennettiin pohjoismainen hyvinvointivaltio.
Kasvu
Jälleen yksi julkisivukokous, jossa kamppailin aineettomasta luonnonvalosta. Ikkuna on avaus kahden maailman välille ja reitti tilan maalaavalle valolle, mutta sille ei ole määrettä excel-taulukossa. Kokouspöydän toisella puolella ikkuna merkitsi turvalaseja, aurinkosuojakalvoja, potilaille hengenvaarallisia sälekaihtimia, särkymisvaaraa ja ilmastoinnin sekoittavaa ulkoilmaa, mutta ennen kaikkea kasvavia kustannuksia – vaatiihan suuren ikkunan peseminenkin tuplaten käsipareja. Keskustelu kimposi kauaksi arkkitehtuurista halvinta vaihtoehtoa ja tuotemääritelmiä etsittäessä. Hymyssä suin minulle jätettiin värikoodien itsevaltius, kunhan en hairahtuisi vakiovärien ulkopuolelle.
Vaikka moni 1900-luvun suomalainen keskussairaala on syntynyt nimekkäistä käsistä tai kilpailun tuloksena, ovat sairaaloiden toiminnot, lääketieteen kehitys, valtion ohjaus sekä tiukat taloudelliset nyörit sanelleet arkkitehtien liikkumavaraa. Osallistava suunnittelu on 2000-luvulla ottanut yhtälöön mukaan myös käyttäjät toiveryöppyineen. Lisäksi arkkitehdeilta odotetaan tietämystä ja ymmärrystä siitä, miten sairaalasuunnittelun historia on rakentunut. Sairaala-arkkitehtuuria tutkinut emeritusprofessori Hennu Kjisik kirjoittaakin vuoden 2014 Arkkitehti-lehdessä (5/2014): ”On vaikeaa suunnitella erittäin hyvää sairaalaa, saatikka ’maailman parasta’, jos ei ymmärrä, miksi nykyiset sairaalamme eivät yllä lähellekään sitä tasoa.”
Viime vuosikymmenen näkyvin sairaalahanke on ollut Finlandia-palkinnon vuonna 2018 voittanut Arkkitehtitoimisto SARCin ja Arkkitehtiryhmä Reino Koivulan suunnittelema Lastensairaala Helsingissä. Palkinnonsaajan valinnut oikeushammaslääkäri Helena Ranta kertoi ensin vierastaneensa sairaalan räikeitä värejä ja julkisivuja, jotka haastoivat ympäristön. Valintaan kummajaisesta palkinnonsaajaksi vaikutti kohteen huipputeknologia yhdistettynä inhimillisyyteen. YLEn haastattelussa pääsuunnittelija Antti-Matti Siikalaa valinta miellytti: ”Se tuntuu erityisen hyvältä, koska kohteena on lastensairaala, jonka suunnittelu lähtee muista asioista kuin arkkitehtuurista.” Koen sanat haavoittaviksi. Arkkitehdit ovat huolestuttavasti alakynnessä, elleivät ole kääntäneet viittaansa liikemiehiksi. Kestävän julkisen rakentamisen sijaan sairaala-arkkitehtuurista on tullut elinten vaihtokauppaa, eikä suunnitteluratkaisuja puntaroida kokonaisvaltaisesti yhteisen päämäärän, parantavien tilojen saavuttamiseksi.
Vaikka Suomella on vahvat perinteet uutta verta ja innovaatioita tuottaviin avoimiin arkkitehtuurikilpailuihin, hoiva-arkkitehtuurista niitä on järjestetty vain muutama. Vuonna 2014 Lapin keskussairaalasta järjestettiin avoin kaksivaiheinen kilpailu. Palautettujen 35 työn joukosta voittajaksi valikoitui Verstas Arkkitehtien ehdotus ”Itu”ansioinaan hyvinvointia edistävät päivänvalo ja orientoituvuus. Toinen 2010-luvulla järjestetyistä kilpailuista on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) Meilahden sairaala-alueen Siltasairaalan kutsukilpailu vuonna 2015. Viidessä kilpailutiimissä oli edustajia niin Suomesta, Ranskasta, Espanjasta kuin Kanadasta. Kilpailun voitti työyhteenliittymä Integrated (AW2-Arkkitehdit Oy, Brunet Saunier Architecture S.A, Arkkitehtuuritoimisto B&M Oy ja Arkkitehtitoimisto Harris–Kjisik Oy) ehdotuksella ”Syke”. Raadin mukaan: ”Ehdotuksen voima on sen pyrkimyksessä keskittyä oleelliseen eli tilasuunnitteluun, joka arkkitehtuurin keinoin tukee sairaalatoimintaa.”Odotan näiden hankkeiden valmistumista. Pystyvätkö ne lisäämään nykysairaaloiden kokemuksellisuutta sekä antamaan tilallisuuden kautta niille julkisen rakennuksen arvon? Saadaanko luonnonvalo ohjattua potilaiden ja työntekijöiden kannalta jälleen keskeisiin tiloihin?
Odotus
Sain Kööpenhaminan kaupunkitunnuksen ja kortin, johon oli kirjattu lääkärini nimi. Hän sijaitsisi parin sadan metrin päässä Nørrebrossa sijaitsevasta huoneistostani. Kitiseviä puuportaita pitkin saavuin vastaanotolle kerrostalon ensimmäiseen kerrokseen. Tornimaisen odotushuoneen ikkunaneliöt saivat peikonlehden viihtymään. Sairaalan haju oli poissa, lääkäripariskunnan keittiöstä kantautui kahvin tuoksu. Lääkäri kutsui minut nimeltä sisään. Verikokeet hän pystyisi tekemään, mutta ultra edellyttäisi pyöräilyä Vesterbrohon.
Ulkoiset voimat ovat sanelleet sairaaloiden kehitystä, ja reaktiota ulkoiseen mullistukseen tarvitaan jälleen, kun koronavirus on muuttanut lähentyvän maailman kahden metrin yhteiskunnaksi. Sairaaloista tulee luoda uudelleen turvallisia hoitolaitoksia. Virusten leviämistä vähentävien pienempien erikoisyksiköiden ohella tulevaisuus enteilee automaation ja robotiikan valtaannousua kosketuksen ja kohtaamisen välttämiseksi.
Hollantilainen arkkitehtuurin ja kaupunkisuunnittelun professori Cor Wagenaar ennusti jo ennen koronapandemiaa tuntemiemme sairaaloiden sukupuuttoa yleissairaaloiden vaihtuessa lähiklinikoihin, joissa hoidetaan pienet toimenpiteet sekä uudet terveysneuvontapalvelut. Klinikoiden verkostoa täydentävät erityistoimenpideyksiköt sekä suuret korkeatasoiset sairaalat, jotka tarjoavat huippulääketiedettä kaupunkirakenteesta irrallisissa tuotantolaitoksissa. Uudet vaatimukset heijastuvat arkkitehdin työhön, mutta niihin sisältyy myös tilallisuuden mahdollisuus: pienemmistä yksiköistä suunnittelee luontevammin inhimillisempiä kokonaisuuksia.
Muuntojoustavissa ja näkymättömiin uhkiin varautuvissa tulevaisuuden hoivalaitoksissa tarvitaan myös ihmisen kokonaisvaltaisuutta tukevaa arkkitehtuuria. Lähtökohtana ei voi olla vain parantaminen vaan hyvinvointi. Sairaalarakennukset kietoutuvat tiiviisti ihmisten arkeen ja elämän käännekohtiin. Toivoisin sairaaloiden yhä luovan vahvoja arkkitehtuurikokemuksia, jotka synnyttävät syvälle jääviä muistojälkiä.
Lähteet
Aromaa, Jonni. ”Uusi lastensairaala nappasi Arkkitehtuurin Finlandian, Amos Rexin suunnittelijat jäivät nuolemaan näppejään – katso videolta, millainen on Uusi lastensairaala”. YLEn verkkosivut 1.10.2018. https://yle.fi/uutiset/3-10426752
HUS, Traumakeskus-Syöpäkeskus, arvostelupöytäkirja. 2015.
Kjisik, Hennu. The Power of Architecture – Towards better hospital buildings. Väitöskirja. Yliopistopaino 2009.
Kjisik, Hennu. ”Hyvä, parempi, parantava”. Arkkitehti 5/2014.
Lapin keskussairaala, arvostelupöytäkirja. 2015.
Lehtimäki, Terhi: Terveyttä kaikille – Keskussairaalat 1940-luvulta 1980-luvulle. Arkkitehtitoimisto Hanna Lyytinen Oy 2014.
Museovirasto: Rakennettu hyvinvointi -verkkosivu. https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/rakennettu-kulttuuriymparisto/rakennettu-hyvinvointi
Wagenaar, Cor: ”Sairaala ja kaupunki”. Donitseista muffineiksi. Harris-Kjisik Architects, Rakennustieto Oy 2018.
Comments